Vihdoinkin

Kunnanvaltuuston päätti tänään myöntää vastuuvapauden perusturvajohtajalle ja sosiaalityön päällikölle. Kyse oli siitä, että vuoden 2012 tilinpäätöksen yhteydessä oltiin havaittu yhden työntekijän toimineen omavaltaisesti. Hänen tekemiseensä oli puututtu ja lopulta virkasuhde oli myös purettu. Tilintarkastaja ei ollut useaan vuoteen havainnut mitään kunnes edellä mainitut virkamiehet olivat saattaneet asian loppuun.

Valtuuston päätös vuonna 2013 oli evätä perusturvajohtajalta ja sosiaalityön päälliköltä vastuuvapaus. Sillä haluttiin varmistaa se, että heidät voidaan vaatia korvausvelvollisiksi tilanteen niin mahdollistaessa. Silloin esitin, että vastuuvapaus myönnetään. Tilintarkastaja ei missään prosessin vaiheessa avannut omaa tomiintaansa, ei antanut ainoatakaan omaa asiaa käsittelevää dokumenttia luettavaksi, vaan hän runnoin päätöksen lävitse pestäkseen omat kätensä. Samoin kuin perusturvajohtajan oma esimies, kunnanjohtaja. Piinaan asetettiin kaksi asiassa oikein toiminutta virkamiestä. Muut pesivät kätensä kuin Pilatus.

Nyt kun asia on kokonaan syyteharkintana rauennut, rohkeni kunta ottaa kantaa. Vastuuvapaus voitiin vihdoinkin myöntää. Onneksi järki voitti ja vastuuvapaus myönnettiin. Yli kahden vuoden piina on ohitse. Hyvä niin.

Mainokset

0 Responses to “Vihdoinkin”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Arkisto


%d bloggers like this: