Anarkistien ristiriitainen ristiretki

Jyri Jaakkolan menehtyminen Meksikossa osoittaa anarkistien ristiriidat. Jyri Jaakkola oli tunkeutumassa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen vaatimalla, että kansalaiset voivat itse määritellä ja ohjata toimintaansa. Niinhän me teemmekin. Olemme äänestäneet ihmiset eduskuntaan ja sitä kautta luoneet pohjan yhteiselle hallinnolle. Minä haluan tämän yhteiskunnan jatkuvan. Jyri Jaakkola ei tuota hallintoa kunnioittanut tai halunnut, vaan hän halusi tuhota nykyisen järjestelmän. Mutta nyt kun hän on kuollut, hänen taistelutoverinsa huutavat järjestyneen yhteiskunnan perään. Eikö siinä ole ristiriitaa? Kun täydellisessä anarkiassa kukin vastaa omalla toiminnallaan omista asioistaan, niin miksi he kääntyvät nyt järjestyneen yhteiskunnan puoleen? Odottaisin heidän selvittävän asian anarkistisesti ja lähettävän omat selvittäjänsä Meksikoon. Sankaria hänestä ei tule minulle. Päinvastoin, hän on surullinen esimerkki siitä, kuinka anarkia vie mennessään ja jopa hautaan toisen käden kautta. Sellaista yhteiskuntaa minä en halua olla rakentamassa.

Missä on saksalaisten vahtikoira?

Olin pari viikonloppua sitten Saksassa. Tarkemmin sanonutta Baijerissa valvomassa jääkiekkojoukkueen pelimatkaa. Viimeisenä aamuna ennen Suomeen lähtöä kävimme Dachaussa. Meille oli järjestetty opas, joka kertoi tästä saksalaisten ensimmäisestä keskitysleiristä. Leirille tuotiin kaiken kaikkiaan noin 200 000 vankia. He olivat juutalaisia, homoseksuaaleja, poliittisesti arvelluttavia jne. Dachau oli natsien opetusleiri ja leirillä kokeiltiin myös vankien tuhoamista. Kaasukammiossa ja muilla tavoin heitä tapettiin noin 30 000. Tällä leirillä saivat oppinsa kaikki saksalaiset keskitysleirien työntekijät. Ja nyt tuolla työntekijöiden koulutusalueella toimii saksan poliisin koulutusleiri. Mikä on siis muuttunut?

Olen omin silmin nähnyt, kuinka saksalainen viranomainen voi toimia 2000-luvulla. Ylimielisesti ja toisen ihmisarvoa loukkaavasti. Oikeutuksensa käytökselleen he perustavat viranomaisen asemaan. Tulee väkisinkin mieleen, minkälaisia poliiseja koulutetaan niissä tiloissa, joissa aiemmin koulutettiin mm. Auscwitchin natsit. Pitäisikö meidän oikeasti vahtia, mitä tässä maailmassa tapahtuu?

Ahtisaarelle kateelliset

Tämän aamun Helsingin Sanomissa Timo Harakka kertoo, että “hän ei ole tavannut ketään, joka olisi kaivannut Ahtisaarelta toista kautta.” Tämä taitaa kertoa enemmän Harakasta kuin suomalaisista. Demarit pelasivat Ahtisaaren ulos. Kärjessä hyökkäsi silloin mm. nykyinen presidentti Halonen. Politiikka on kovaa ja Ahtisaari joutui ansaan. Kokoomuslaisena olen useaan otteeseen sanonut, että olisin nähnyt mieluummin Ahtisaaren toisella kaudella kuin Halosen ensimmäisellä. Timo Harakka: voit hyvin tulla tapaamaan minua niin saat laaja-alaisemman katsonnan suomalaisuudesta. Kyse Ahtisaaren kampeamisessa edelleenkin on juuri se, mistä kriitikot puhuvat: Ahtisaari esitti itsenäisi ajatuksia, hän oli vahva mielipiteissään ja näki Suomen menestyksen perustuvan yritystoimintaan. Demari eliitti ei häntä hyväksy. Siitä on kysymys. Ahtisaaren Nobel olisi ansainnut liputuksen. Demareille Ahtisaaen kunnioittaminen lienee tuskallista ja siksi sitä ei nytkään haluta tehdä. Kovin ikävää politikointia. Väreillä tuntuu siis olevan merkitystä.

IdeaPark kävi kylässä

Tämän päivän Hesarissa Taru Tujunen toi esille, että kuntavaaleissa äänestetään siitä kuka päättää kaavoituksesta. Hän sanoi, että kunnalla on kaavoitusmonopoli. Epäilenpä tuota. Kun kunta kaavoittaa niin ympäristökeskus niuhottaa ja ympäristöministeri pistää jarrua pohjaan. Ainakin näin on käynyt Vihdissä. On vaikea ymmärtää väitettä monopolista, kun oman puoleen ministeri ei annakaan sitä kunnalle, vaan haluaa puuttua asiaan ympäristönäköulmasta. Mutta onko oikeasti kysymys ympäristönäkökulmasta vai Helsingin yrittäjien edusta? Työpaikkoja tarvitaan myös Kehä III ulkopuolella ja kun kerran siellä asumme niin miksei meillä saisi olla omia kauppoja?