Palveluverkkosuunnitelma

huhtikuu 24, 2011

Kunnan johto on tehnyt rohkean linjauksen. Se seisoo edelleen perusturvan virkamiesten valmistelevan mallin takana, joka uudistaa kunnassa kaikkein rohkeimmin terveyspalveluiden saatavuutta Veikkolassa ja Masalassa. Keskiviikkona perusturvalautakunta käsittelee esityksen. Puheenjohtajana en osaa sanoa, kuinka asia tulee lautakunnasta ulos. Paras tapa olisi viedä asia virkamiesten esityksen mukaisena eteenpäin. Lopullisen kannan tulee kuitenkin ottamaan valtuusto. Joka nykykäytännön mukaisesti vesittää kaikki rakenteelliset uudistukset. Valtuusto ei ole viime vuosina ollut rohkea uudistaja, vaan se on seissyt enemmänkin uudistusten jarruna (kuten kunnanhallituskin). Meidän on kuitenkin katsottava asioita laaja-alaisesti. Me emme voi uskoa ja luottaa siihen, että talouskasvu tuottaa tuloja joilla maksetaan nykyinen velka ja pystytään kattamaan tulevat tarpeet. Heikoimmista on pidettävä huolta. Keskiluokka joutuu tässä tilanteessa myös kantamaan kortensa kekoon. Itse olen siihen valmis. Onko valtuusto?

Miten vedättää kuntaa?

huhtikuu 16, 2011

Citycon omistaa Kirkkonummen keskustassa ns. vanhan senaattorin liikekeskuksen, joka on nykyisin nimettu Aseman Ostariksi. Kun keskustaa on rakennettu (kunnan rahoilla) tehtiin sopimus, jossa kunta maksoi valotornin siirtämisen katujärjestelyjen tieltä. Kyseessä on siis kiinteistön kulmassa sijainnut valomainostorni. Valtuustolle esitettiin, että siirto maksaa noin 10 ooo euroa. Loppusummaa en tiedä. Se on nyt tuotava esille, koska jostain ihmeestä Citycon on hylännyt vanhan tornin ja rakentanut uuden tilalle. Heillä on sisääntuloväylällä aivan uusi valomainos. Kukakohan on sille mennyt myöntämään luvan? En voi mitenkään ymmärtää, että kunta on maksanut tuhansia euroja vanhan mainostornin siirtämisestä, joka nyt seisoo hyljättynä uuden vieressä. Kuntaa on vedätetty pahemman kerran.

Demokratia on sitä, että ihmiset äänestävät edustajat päättämään puolestaan. Tämä merkitsee sitä, että kaikkien ei tarvitse osallistua päätöksentekoon ja kukin voi vuorollaan hakea paikkaa päättäjäksi. Sillä tavalla homma toimii. Kukin sitten pyrkii eteenpäin ja vaikuttamaan omilla kyvyillään kuinka parhaaksi taitaa. Ikävää vain on, että politiikassa ei voi olla pelkästään hyvä kasvo. Ei voi vain vaatia itselle ja vähät välittää siitä, kuka palvelut maksaa. Ei voi vain toimia jonkin eturyhmänä. Toivoisin älyllistä rehellisyyttä mm. siihen, että Veikkolaan ei yksinkertaisesti ole saatavilla lääkäreitä kun esimerkiksi oman kylän lääkärit eivät halua itse työskennellä ammatissaan omassa kylässään. 

Vaalit tuovat toki aina virikkeitä, mutta nyt eduskuntavaalit tuntuvat sotkeneen myös paikallisen päätöksenteon. Se on suorastaan tukahduttanut asioiden puhaltamisen yhteen hiileen. Asioista tunnutaan olevan eri mieltä ihan senkin takia, että saadaan nimi ja naama näkyviin. Mutta minulle politiikka on ollut pidempään harrastus. Tapa olla mukana kehittämässä yhteistä Kirkkonummea ja kantaa vastuuta heistä, joista vähemmän puhutaan ja joista ei lehtien palsoilta lueta. Heistä minä kannan vastuuta edelleenkin.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.